sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Nuttura kiristää

Joka keväistä hiuskriisiä pukkaa... kiharaa, epäsymmetristä, lyhyttä, pitkää, otsista? Viime kesän polkkis on kasvanut vauhdilla pois ja nyt tukkaa on joka puolella epämääräisenä pehkona. Tällä hetkellä ainoa mahdollinen ja hermot säästävä kampaus on päälaelle kerätty sotkuinen nuttura-huttura (ollut viimeiset puoli vuotta - kyllästyttää!). Kun aikaa ja halua ei ole käyttää arkiaamuisin hiusten laittoon kahta minuuttia enempää - eikä mitään harjojakaan harrasteta, tulisi tukan olla niin helposti ulos astuttavassa kunnossa kuin mahdollista. Kaiken lisäksi hiuslaatuni on luonnostaan tummaa, paksua ja taipuisaa jouhta, joka elelee omaa elämäänsä ja varsinkin aamuisin (hyvin pyörityn yön jälkeen) näyttää lähinnä huonolta Tina Turnerilta. Kiharat ovat siis pyörineet mielessä ja pituuskin olisi niihin juuri sopiva. Toisaalta reippaasti eteenpäin pitenevä polkkatukka olisi kesällä ihana ja paljas niska on aina huikea. Niin, ja otsiskin olisi kiva ja toisaalta pitkä tukka on niin helppo. Ja kaiken lisäksi pitäisi olla luonnollinen ja kiiltävä, hallittava ja hemaiseva.
Niin liikaa on valinnanvaraa ja niin vähän on päättäväisyyttä.

Auttakaahan ystäväiset ennen kuin täi saapuu päähäni!

4 kommenttia:

gummipurkka kirjoitti...

Kiharat! Ei tartte pestä/harjata -> helppo kesätukka. Syksyllä voikin leikkauttaa poikkiksen, kun latvat on juureen asti tuhoutuneet tai odottaa pari vuotta, et ne kasvais veks.

Hmm, pitäisköhän munkin. Olis kesällä Europen laulaja (ei pysty musavisailemaan herran nimeä) ja syksyllä Mauri Pekkarinen tai pari vuotta zekkiläinen lätkäjäbä?! -> TG mulla on jo kundis.

Hittolainen, kun kesti hoksata, että kenellä ne kinderit on silmillä. Kiitos jännittävästä maanantai-illasta!

Rusto kirjoitti...

Kiharat, EI otsista...kesällä vähän inhis. Selevä?

Kimpassa kirjoitti...

Gummipurkka: Naurattaa toi sun teksti... ja hyvä, että oli jännittävä maanantai-ilta - voin keksiä lisääkin arvoituksia, kinderit silmillä voi johtaa harhaan :)
JA sulle kans kiharat - Mauri Pekkariset vaan syksyksi niin naurattaa lisää!

Rusto: Olet oikessa - kesähelteellä otsis liimautuneena päähän olo on ankea. Ehkä päädyn sittenkin ihan lyhyeen tukkaan.. .saa nähdä - mieli kun tuppaa kääntymään ties minne suuntaan.

Chatrin kirjoitti...

Kesällä hiukset on hyvä olla sen verran pitkät, että ne saa helteellä kiinni. Tai sitten niin lyhyet, että ei varmasti ahdista kuumalla :)